keskiviikko 27. elokuuta 2014

Excitement

Miä olen nyt ollut Hollannissa kaksi päivää hoitamassa käytännön juttuja. Kämppä löytyi aika vaivattomasti, tosin en ole saanut tietoa, milloin mun pitäisi maksaa seuraava vuokra ja miten saan huoneeseeni netin avatuksi. Mun huoneessani ei myöskään ole vielä yhtäkään huonekalua, sillä sänky pitäisi jollakin ilveellä raahata Leuvenista ja Ikeaan pääsen vasta viikonloppuna. Siitä tulee kyllä kiva, pieni, mun oma, opiskelijakoppini.

Takaisin Keski-Eurooppaan tulin jo pari viikkoa sitten ja oon viettänyt sen ajan meilkein kokonaan Belgiassa. Matkaan on mahtunut laatuaikaa miehen kanssa ja Pukkelpop. Ainiin, kävinhän miä viimeviikonloppuna Luxissakin! Oli vaan nääääääin outoa olla siellä ilman toista puoliskoa ja punkata kavereilla anoppilan sijaan. Hauskaa silti!

Eilen miulla oli ensimmäinen tutustumispäivä Yliopistolla ja mun pienryhmä on ainakin tosi ihana. Odotin kauhulla, että kaikki muut olisi 17-vuotiaita, kun oon kuullut kauhutarinoita kavereilta, jotka on olleet täällä aiemmin, mutta itseasiassa, en ole edes ryhmäni vanhin. Katellaan uudelleen sitten, kun ensimmäinen jakso on ohi ja ryhmät sekoittuu. Vähän hirvittää, että ekana vuonna pitää saada kerätyksi 42/60creditiä. Käytännössä, jos munaa täysin yhden ison kokeen niin siinä menee jo 10creditiä, mutta eiköhän tästä selvitä. Ainakin vielä miulla on kova luotto, että jaksan ihan oikeasti opiskella, enkä vain paniikkilue kokeisiin viimeisenä iltana. Nyt mun pitäisi keksiä, miten ja milloin tulostelen mun kurssikirjat, sillä en ehdi ainakaan tänään kirjastoon sitä tekemään ja kaksi seuraavaa päivää olen Leuvenissa. En meinaan osaa opiskella ilman, että saan käyttää keltakynää ja yliviivailla pääkohdat. Mietin tosin sitäkin vaihtoehtoa, että leikkisin paintilla tän ekan lukuosion, eli ensi tiistaihin asti, mutta saa nähdä.

Odottelen myös kovasti vastausta mun Kelan tukihakemukseen. Mun tuille ei pitäisi olla mitään esteitä, mutta kivasti oon niin myöhässä, että tuskin saan yhtään mitään rahoja ainakaan ennen lokakuuta. Lainan hakeminenkin on siis pikkasen hankalaa.

Mutta nyt lähden voittamaan European Studies-opiskelijat tietokilpailuun!

tiistai 5. elokuuta 2014

Jumping into unknown.

Heijdå.

Uudet tullet puhaltaa ja sitämyötä bloggauskin jatkuu uudessa osoitteessa. Tänne tuun summaamaan kuulumisia ja tapahtumia niin opiskeluista kuin vapaa-ajastakin.

Parin viikon päästä tämä tyttö alkaa opiskella ja osoitteena on Maastrichtin yliopisto hollannissa. Lisäksi tuun pyörimään Belgian ja Luxemburgin alueella suht tiiviisti, onhan mulla paljon kavereita ja se mies siellä.

Tällä hetkellä lähinne revin hiuksiani ja koitan etsiä kämppää uudesta kotikaupungistani. Päänvaivaa tuottaa lähinnä tämä etänä etsiminen ja nettisivujen kaatuilu.

Adios amigos.